
Nurminen Logistics Tilinpäätös 2021 |
Hallituksen toimintakertomus
4
Kiinan ja Aasian konttijunaliiketoiminnan liikevaihto kasvoi 395 %
vuonna 2021. Alkuvuonna tehdyt reittiavaukset ja rahtihintojen
nousu siivittivät kasvua. Laajentuminen pohjoismaisille markkinoille
näkyi erityisesti loppuvuoden kasvussa. Operatiivisen toiminnan
kehitys näkyi myös paranevana kannattavuutena. Kiinan ja Aasian
konttijunaliiketoiminnan osuus konsernin liikevaihdosta on 33 %
(12 %).
Multimodal (ent. Huolintaliiketoiminta ja Outsourcing) -liiketoiminta
jatkui kannattavana koko vuoden. Vertailukelpoinen liikevaihto kas-
voi 10 % edellisvuodesta ja toiminta jatkui kannattavana. Multimo-
daalipalveluiden osuus konsernin liikevaihdosta on 8 % (15 %).
Cargo -liiketoiminnassa liikevaihto kasvoi 9 % vuonna 2021. Lii-
kevaihdon kasvu kiihtyi loppuvuotta kohden uusien asiakkuuksien
ansiosta. Liiketulos oli positiivinen ensimmäistä kertaa. Cargo -pal-
veluiden osuus konsernin liikevaihdosta on 10 % (17 %).
Baltian liiketoimintojen liikevaihto kasvoi Liettuan ansiosta ja kan-
nattavuus oli hyvällä tasolla. Baltian liiketoiminnan osuus konsernin
liikevaihdosta on 48 % (56 %).
Panostuksia erityisesti Ruotsin myynnin kasvattamiseen jatkettiin
ja uusia merkittäviä asiakkuuksia alkoi jo vuonna 2021.
Covid-19-pandemia
Nurminen Logisticsin kehitys on ollut hyvää, vaikka Covid-19
tilanne hidasti yhtiön kansainvälistä myyntiä. Operatiivinen liike-
toiminta ja kehityshankkeet etenivät ilman isompia pandemian
aiheuttamia ongelmia.
Rahoitus- ja taserakenne
Liiketoiminnan rahavirta oli +7,9 miljoonaa euroa. Tammi–kesäkuun
osuus liiketoiminnan rahavirrasta oli +2,0 miljoonaa euroa ja heinä–
joulukuun osuus +5,9 miljoonaa euroa. Käyttöpääoman muutoksen
vaikutus liiketoiminnan rahavirtaan oli -3,1 miljoonaa euroa.
Nettoinvestointien rahavirta oli -0,5 miljoonaa euroa. Nettoinves-
tointien rahavirtaan vaikuttivat varainsiirtovero Vuosaaren kiinteis-
töosakeyhtiön osakkeiden hankinnasta sekä tietojärjestelmiin ja
digitalisaatioon tehdyt investoinnit.
Rahoituksen rahavirta oli -4,8 miljoonaa euroa, jossa suurimpina
erinä vaikuttivat 5,0 miljoonan euron takaisinmaksu ennenaikai-
sesti Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmariselle ja 3,5 miljoonan
lainan nosto Oma Säästöpankki Oyj:ltä. Lisäksi yhtiö lyhensi muita
lainojaan 1,6 miljoonalla eurolla. Rahoituksen rahavirtaan sisältyi
7.12.2020 tiedotettuun suunnattuun antiin liittyviä kertaluontoisia
kuluja 0,5 miljoonaa euroa.
Katsauskauden lopussa konsernin likvidit rahavarat olivat 7,0 mil-
joonaa euroa. Baltian liiketoimintojen osuus likvideistä varoista on
4,9 miljoonaa euroa.
Tilinpäätöksen omaisuuserien arvostus perustuu jatkuvuuden olet-
tamaan sekä markkinahintatasoihin eikä niihin liity nykytilanteessa
alaskirjausriskejä. Yhtiön johto arvioi, että operatiivinen kassavirta
riittää kattamaan nykyisen liiketoiminnan ja vastuut seuraavan 12
kuukauden ajan.
Konsernin korollinen nettovelka ilman IFRS 16 -standardin mukai-
sia velkoja oli 20,0 miljoonaa. IFRS 16 -standardin mukaiset velat
olivat yhteensä 9,9 miljoonaa euroa ja niistä 7,2 miljoonaa euroa
liittyy Vuosaaren kiinteistöosakeyhtiön maa- ja väestönsuoja-vuok-
rasopimuksiin. Maanvuokravelalla ei ole negatiivista vaikutusta
kiinteistön arvoon. Vuosaaren satama-alueen kaikki rakennukset
sijaitsevat kaupungin vuokratonteilla.
Yhtiön lyhytaikaiset korolliset velat, yhteensä 2,6 miljoonaa euroa,
koostuvat 0,7 miljoonan euron IFRS-vuokravastuuveloista ja 1,9
miljoonan euron pankkilainoista. Pitkäaikaiset korolliset velat ovat
34,3 miljoonaa euroa, josta 25,1 miljoonaa euroa on pitkäaikaisia
lainoja ja 9,2 miljoonaa euroa liittyy IFRS 16 -standardin mukaisiin
vuokravastuisiin. Nurminen Logisticsilla oli 1,3 miljoonan euron
oman pääoman ehtoinen hybridilaina Ilmariselta, jonka Ilmarinen
toukokuussa ilmoitti konvertoivansa osakkeiksi. Osakkeet merkit-
tiin kaupparekisteriin heinäkuussa 2021.
Pitkäaikaiset lainat ovat 25,1 miljoonaa euroa, joista Ilmariselta
otettu 7,6 miljoonan euron laina erääntyy kesäkuussa 2023. Lisäksi
pitkäaikaisissa lainoissa on Kiinteistö Oy Helsingin Satamakaari
24:n OmaSäästöpankilta ottama laina 15,9 miljoonaa euroa ja
Nurminen Logistics Oyj:n OmaSäästöpankilta ottama laina 3,5
miljoonaa euroa.
Oma pääoma oli tilikauden lopussa 25,8 miljoonaa euroa kun se
edellisen tilikauden lopussa oli 13,8 miljoonaa euroa. Omavarai-
suusaste parani tämän seurauksena 31,7 prosenttiin (20,9 %).
Taseen loppusumma oli 81,7 miljoonaa euroa.
Investoinnit
Konsernin bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen olivat katsaus-
kauden aikana 0,3 miljoonaa euroa (8,8) eli 0,2 % liikevaihdosta.
Poistot olivat 3,0 miljoonaa euroa (5,0) eli 2,1 % (6,2 %) liikevaih-
dosta. IFRS 16-standardin mukaisiin vuokrasopimuksiin liittyvät
käyttöoikeusomaisuuspoistot olivat katsauskaudella 0,8 miljoonaa
euroa (4,1).
Konsernirakenne
Konserniin kuuluvat emoyhtiö Nurminen Logistics Oyj sekä sen
suoraan tai välillisesti omistamat tytär- ja osakkuusyhtiöt (omis-
tusosuus suluissa) Nurminen Logistics Services Oy (100 %), RW
Logistics Oy (100 %), Kiinteistö Oy Kotkan Siikasaarentie 78
(100 %), Kiinteistö Oy Luumäen Suoanttilantie 101 (100 %), Kiin-
teistö Oy Vainikkalan Huolintatie 13 (100 %), Kiinteistö Oy Helsingin
Satamakaari 24 (51 %), NR Rail Oy (51 %), Pelkolan Terminaali
Oy (20 %), OOO Nurminen Logistics (100 %), Nurminen Maritime
Latvia SIA (51 %), Nurminen Maritime UAB (51 %).
PFC Nordic Oy sulautui Nurminen Logistics Services Oy:hyn mar-
raskuussa 2021.
Henkilöstö ja johto
Konsernin oman henkilöstön määrä oli tilikauden lopussa 140, kun
se 31.12.2020 oli 150. Ulkomailla työskenteli 34 henkilöä.
Henkilöstökulut olivat vuonna 2021 yhteensä 8,6 miljoonaa euroa
(8,4 miljoonaa euroa vuonna 2020).
Nurminen Logisticsin johtoryhmään nimettiin 1.9.2021 alkaen
Joonas Louho, terminaaliliiketoiminnan johtaja ja Olga Stepanova,
rautatieliiketoiminnan johtaja ja Venäjän maajohtaja. Johtoryhmään
kuuluivat 31.12.2021: Olli Pohjanvirta, toimitusjohtaja, Iiris Pohjan-
palo, CFO, Jonna Paasonen, CDO, Joonas Louho, terminaaliliike-
toiminnan johtaja ja Olga Stepanova, rautatieliiketoiminnan johtaja
ja Venäjän maajohtaja. Johtoryhmään ovat tilikauden aikana kuu-
luneet lisäksi Petri Luurila, CIO 1.1.2021 – 31.8.2021 ja Ari Soinola,
VP operations and development 8.3.2021 – 8.11.2021.
Marraskuussa johtoryhmään nimettiin Suvi Kulmala, joka aloitti
henkilöstöjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä 10.1.2022. Joulu-
kuussa johtoryhmään nimettiin maaliskuussa 2022 aloittava ope-
ratiivinen johtaja Tuomas Kansikas vastuualueenaan Multimodal
-liiketoiminta ja konsernin tukifunktiot. Myös Cargo -liiketoiminta-
yksikön johtaja raportoi hänelle.