
39Tecnotree Vuosikertomus 2023
vastineeksi näistä tavaroista tai palveluista. Siinä
noudatetaan seuraavaa viisivaiheista menetelmää:
1. Tunnista asiakkaan kanssa tehty sopimus
2. Tunnista sopimuksen mukaiset
suoritusvelvoitteet
3. Määritä liiketoimen hinta
4. Kohdista liiketoimen hinta sopimuksen
suoritusvelvoitteisiin
5. Kirjaa tuotto, kun yhteisö täyttää
suoritusvelvoitteen
Asiakassopimuksista saadut tuotot otetaan
kirjattaviksi ja arvostettaviksi, kun sopimuspuolet
ovat kirjallisesti vahvistaneet hyväksyvänsä
sopimuksen, sopimuspuolet ovat sitoutuneet
täyttämään sopimusvelvoitteensa ja sopimus on
oikeudellisesti täytäntöönpanokelpoinen. Luvattujen
tuotteiden tai palveluiden (”suoritusvelvoitteiden”)
hallinnan siirtyessä asiakkaille tuotto kirjataan
summana, joka vastaa yhtiön saamaa tai
odottamaa korvausta kyseisistä tuotteista tai
palveluista (”liiketoimen hinta”). Jos perinnän
onnistuminen on epävarmaa, tuoton kirjaamista
lykätään, kunnes epävarmuus on poistunut. Yhtiö
arvioi sopimuksessa luvatut palvelut ja nimeää
sopimukseen sisältyvät erilliset suoritusvelvoitteet.
Yhtiö kohdistaa liiketoimen hinnan kullekin erilliselle
suoritusvelvoitteelle suhteellisesti määritellyn
yksittäisen myyntihinnan perusteella. Hinta,
joka erikseen myytävästä erästä säännöllisesti
veloitetaan, on paras osoitus sen yksittäisestä
myyntihinnasta. Jos tällaista näyttöä ei ole,
ensisijainen menetelmä, jota käytetään yksittäisen
myyntihinnan arviointiin, on odotettavissa oleva
kustannus lisättynä marginaalilla. Siinä yhtiö arvioi
suoritusvelvoitteen täyttämisestä aiheutuvat
kustannukset ja lisää niihin vastaaviin palveluihin
verrattuna kohtuullisen marginaalin. Yhtiön
sopimuksiin voi sisältyä muuttuvia korvauksia,
joiden suuruus riippuu esimerkiksi alennuksista,
määräalennuksista ja viivästyskoroista. Yhtiö
sisällyttää muuttuvan korvauksen transaktiohintaan,
kun on olemassa kohtuullinen peruste arvioida
muuttuvan korvauksen määrää ja kun on
todennäköistä, että merkittävää käännettä
kirjattavan kumulatiivisten tuoton määrässä
ei tapahdu muuttuvaan korvaukseen liittyvän
epävarmuuden poistuttua. Tuotto kiinteähintaisista
ja kiinteään aikatauluun perustuvista sopimuksista,
joissa suoritusvelvoitteet toteutetaan
tietyn ajan kuluessa, kirjataan käyttämällä
valmistumisasteeseen perustuvaa menetelmää.
Edistyminen kohti valmistumista mitataan
tuotosmenetelmällä, koska se vastaa tasapuolisesti
ja luotettavasti suoritusvelvoitteiden edistymistä
niiden luonteen mukaisesti. Yhtiön johto seuraa
jatkuvasti valmistumisasteen määrittämiseen
käytetyn menetelmän asianmukaisuutta sopimusten
koko voimassaoloaikana. Keskeneräisten
sopimusten mahdollisia arvioituja tappioita
koskevat varaukset kirjataan ajanjaksolle, jona
kyseiset tappiot ovat todennäköisiä arvioitujen,
sopimuksen toteuttamisen edellyttämien toimien tai
kustannusten perusteella.
Asiakkaiden kanssa sovittuja laskutusaikatauluja
ovat säännöllinen suoritusperusteinen laskutus ja/
tai edistymisvaiheittainen laskutus. Laskutuksen
ylittävät tuotot luokitellaan laskuttamattomaksi
tuotoksi, kun taas tuotot ylittävä laskutus luokitellaan
sopimusvelaksi (jota kutsumme toteutumattomiksi
tuotoiksi).
Sopimuksen hankkimisesta aiheutuvat
lisäkustannukset (eli kustannukset, joita ei olisi
aiheutunut, jos sopimusta ei olisi saatu) kirjataan
omaisuuseriksi, jos yhtiö odottaa voivansa periä
ne takaisin. Tietyt hyväksyttävät, kertaluonteiset
kustannukset (esim. perustamis- siirto- tai
muutoskustannukset), jotka eivät edusta erillistä
suoritusvelvoitetta, kirjataan omaisuuseriksi,
kun tällaiset kustannukset a) liittyvät suoraan
sopimukseen, b) tuottavat tai parantavat yhtiön
resursseja, joita käytetään suoritevelvoitteen
täyttämiseksi tulevaisuudessa ja c) jotka odotetaan
voitavan periä takaisin. Tällaiset aktivoidut
sopimuskustannukset poistuvat kyseisen
sopimuksen voimassaoloaikana järjestelmällisesti,
omaisuuserään liittyvien tavaroiden tai palvelujen
siirtoa asiakkaalle vastaavasti.
Muiden kuin rahoitusvarojen
arvonalentuminen (lukuun ottamatta
varastoja, sijoituskiinteistöjä ja
laskennallisia verosaamisia)
Liikearvon ja muiden aineettomien hyödykkeiden,
joiden taloudellinen käyttöikä on määrittelemätön,
arvonalentumistestit tehdään vuosittain tilikauden
päätteeksi. Muihin rahoitusvaroihin kuulumattomiin
omaisuuseriin sovelletaan arvonalentumistestejä
silloin, kun tapahtumat tai olosuhteiden muutokset
osoittavat, että niiden kirjanpitoarvo ei ehkä ole
kerrytettävissä. Jos omaisuuserän kirjanpitoarvo
ylittää siitä kerrytettävissä olevan määrän (eli
käyttöarvosta ja käyvästä arvosta korkeampi
vähennettynä myyntikuluilla), omaisuuserästä
kirjataan vastaava arvonalentumistappio.
Arvonalentumistappiot kirjataan tulosvaikutteisesti,
paitsi siltä osin kuin ne purkavat aiemmin muihin
laajan tuloksen eriin kirjattuja voittoja.
Konsernissa ei ole liikearvona kirjattavaa
omaisuutta 31.12.2023.
TECNOTREE VUONNA 2023
TILINPÄÄTÖS 2023
Hallituksen toimintakertomus
Tilinpäätös
Tilinpäätöksen liitetiedot
Emoyhtiön tilinpäätös
HALLINNOINTI
PALKITSEMISRAPORTTI
OSAKKEET & OSAKKEENOMISTAJAT