Hallitus valitsi yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa puheenjohtajakseen Markku Pietilän.
Tarkastusvaliokunnan jäseniksi valittiin Mika Sutinen, Lotta Kopra ja Markku Pietilä. Tarkastusvaliokunnan
puheenjohtajana toimii Mika Sutinen.
Yhtiökokous päätti, että tilintarkastajaksi valitaan tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy. Mikäli yhtiö on
velvollinen laatimaan kestävyysraportin tilikaudelta 2025, kestävyysraportoinnin varmentajana toimii yhtiön
tilintarkastaja. PricewaterhouseCoopers Oy on ilmoittanut, että päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT, KRT Tiina
Puukkoniemi.
Rakennejärjestelyt tilikaudella
Solteq Oyj:n kokonaan omistama tytäryhtiö S2B Energia Oy sulautui Solteq Oyj:öön 2.1.2025. Sulautumisella ei ollut
olennaista vaikutusta yhtiön liiketoimintaan, tulokseen tai taloudelliseen asemaan.
Tilikauden muut tapahtumat
Solteq tiedotti 21. tammikuuta 2025 joukkovelkakirjojen takaisinostosta ja mitätöinnistä. Solteq Oyj ilmoittaa
ostaneensa takaisin ulkona olevia, vuonna 2026 erääntyviä velkakirjojaan 2,3 miljoonan euron edestä. Hallitus on
päättänyt mitätöidä hankitut velkakirjat. Joukkovelkakirjalainan (ISIN FI4000442264) maksamatta oleva summa on
hankittujen joukkovelkakirjojen mitätöinnin jälkeen 20,7 miljoonaa euroa.
Solteq tiedotti 24. tammikuuta 2025 osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset vuoden 2025 varsinaiselle
yhtiökokoukselle. Solteq Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa 27.3.2025 järjestettäväksi suunnitellulle
varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiön hallitukseen valitaan seitsemän (7) jäsentä ja että nykyiset hallituksen jäsenet
– Markku Pietilä, Lotta Airas, Anni Sarvaranta, Mika Sutinen ja Esko Mertsalmi – valittaisiin uudelleen ja että hallituksen
uudeksi jäseneksi valitaan Lotta Kopra sekä Markus Huttunen. Katarina Cantell ja Panu Porkka ovat ilmoittaneet
olevansa estyneitä jatkamaan tehtäviään hallituksen jäseninä. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vuoden 2026
varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Solteq tiedotti 18. maaliskuuta 2025 joukkovelkakirjojen takaisinostosta ja mitätöinnistä. Solteq Oyj ilmoittaa, että se
on ostanut takaisin ulkona olevia, vuonna 2026 erääntyviä joukkovelkakirjojaan
2,0 miljoonan euron edestä. Hallitus on päättänyt mitätöidä hankitut joukkovelkakirjat. Joukkovelkakirjalainan (ISIN
FI4000442264) maksamatta oleva summa on hankittujen joukkovelkakirjojen mitätöinnin jälkeen 18,7 miljoonaa euroa.
Solteq tiedotti 13. toukokuuta 2025 muutoksista Solteq Oyj:n johtoryhmässä. Solteq Oyj:n hallitus on nimittänyt Jesper
Kaysenin Utilities-segmentin liiketoimintajohtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi. Jesper Kaysen on aloittanut yhtiön
palveluksessa 1.3.2025 Utilities Consulting -liiketoiminnan vetäjänä, ja hän ottaa uudet tehtävänsä vastaan välittömästi.
Vetovastuu Utilities-segmentistä siirtyy Jesper Kaysenille Solteq Oyj:n toimitusjohtaja Aarne Aktanilta, joka on toiminut
segmentin vetäjänä omien vastuidensa rinnalla 1.5.2024 lähtien.
Solteq tiedotti 28. toukokuuta 2025 muutoksista Solteq Oyj:n johtoryhmässä. Solteq Oyj:n hallitus on nimittänyt Petteri
Ahosen Retail & Commerce -segmentin liiketoimintajohtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi. Petteri Ahonen ottaa
vastaan uudet tehtävänsä Solteqilla viimeistään 1.9.2025. Vetovastuu Retail & Commerce -segmentistä siirtyy Petteri
Ahoselle väliaikaisen liiketoimintajohtajan virkaa 26.11.2024 lähtien hoitaneelta Mikko Sairaselta, joka jatkaa talous- ja
lakiasiainjohtajan roolissaan sekä konsernin johtoryhmän jäsenenä Ahosen aloitettua tehtävässä.
Solteq tiedotti 4. syyskuuta 2025, että Solteq Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan jäsenet on nimetty.
Solteq tiedotti 24.syyskuuta 2025 tulosjulkistamisajankohdat vuonna 2026.