
43
Toimintaympäristö
Kysyntään arvioidaan vaikuttaneen vähentä-
västi heikko yleinen taloustilanne, sekä uudis-
ja korjausrakentamisen matalasuhdanteet.
Markkina-alueesta riippuen kysyntään vaikut-
tivat myös maakohtaiset rakentamis- ja pääs-
tömääräykset sekä investointituet.
EU:n ekosuunnitteludirektiivin myötä tulisijo-
jen päästömääräykset ovat yhtenäistyneet ja
kiristyneet Euroopassa. Muutoksen yhteydes-
sä myös Suomen päästövaatimukset tehdas-
valmisteisille tulisijoille ovat kiristyneet Keski-
Euroopan tasolle. Tulikiven arvioidaan hyöty-
vän tästä muutoksesta, koska Tulikiven pala-
misteknologia täytti jo hyvissä ajoin ennen
muutoksen voimaantuloa tulisijojen uudet
vaatimukset. Uusi polttotekniikaltaan tehokas
Jero-mallisto täydentää tältä osin hyvin koko-
naistarjontaa.
Liikevaihto ja tulos
Tulikivi-konsernin liikevaihto oli neljännellä
vuosineljänneksellä 8,4 miljoonaa euroa (9,9
miljoonaa euroa 10-12/2023), liiketulos 0,5
(0,6) miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja oli
0,4 (0,5) miljoonaa euroa.
Tulikivi-konsernin liikevaihto oli katsauskaudel-
la 33,3 miljoonaa euroa (45,3 miljoonaa euroa
1-12/2023), liiketulos oli 2,1 (5,5) miljoonaa
euroa ja tulos ennen veroja oli 1,4 (4,9) miljoo-
naa euroa. Katsauskaudella liikevaihto laski ku-
luttajien siirtäessä saneeraus- ja uudisraken-
nushankkeitaan myöhemmin toteuttavaksi. Lii-
kevaihdon laskusta huolimatta koko vuoden
suhteellinen kannattavuus oli tyydyttävällä ta-
solla, yhtiön taseasema parantui ja yhtiön oma-
varaisuusaste nousi 51,9 %:iin. Kannattavuuden
mahdollistivat liikevaihdon vientipainotteisuus
ja hyvä kustannusten hallinta.
Vuoden neljännellä vuosineljänneksellä yhtiön
tilausvirta kasvoi ja oli 8,0 (7,4) miljoonaa eu-
roa. Tulikivi-tulisijojen ja -kiukaiden myynti ke-
hittyi myönteisesti, alihankintana toimitetta-
vien kamiinan verhouskivien kysynnän laskies-
sa edelleen. Yhtiön tilauskanta normalisoitui
katsauskaudella vuoden 2023 kysyntäpiikin
jälkeen, ja oli katsauskauden päättyessä 2,8
(6,8) miljoonaa euroa.
Kotimaan liikevaihto oli katsauskaudella 12,1
(14,7) miljoonaa euroa eli 36,4 (32,4) pro-
senttia koko konsernin liikevaihdosta. Koti-
maassa jatkettiin myynnin ja asiakaskokemuk-
sen kehittämistoimia etenkin saneerausmyyn-
nin kasvattamiseksi.
Viennin liikevaihto oli katsauskaudella 21,2
(30,6) miljoonaa euroa eli 63,6 (67,6) pro-
senttia koko konsernin liikevaihdosta. Suurim-
mat vientimaat olivat Ranska ja Saksa. Keski-
Euroopassa jatkettiin uuden kompaktin Jero-
malliston myynti- ja jakeluverkoston laajen-
nustoimia. Keski-Euroopan markkinoilla kulut-
tajat suosivat kamiinakokoluokan tuotteita ja
uuden Jero-malliston avulla on siten mahdol-
lista tavoittaa Tulikivelle uusia asiakasryhmiä.
Tavoitteena on kasvattaa jälleenmyyjien
myyntipisteiden kokonaismäärää 50 prosen-
tilla vuoden 2023 lopun tasosta (330 jälleen-
myyjää) vuoden 2026 loppuun mennessä.
Vuoden viimeisellä vuosineljännellä sovittiin
myyntiyhteistyön käynnistämisestä japanilai-
sen maahantuojan kanssa sekä käynnistettiin
uuden Hari-mallin tuotanto suunnitellusti.
Myyntipisteiden määrä on kasvanut vuoden
2024 aikana yli 10 prosentilla.
Katsauskaudella Jero-mallisto sai USA:n mark-
kinoita varten tuoteturvallisuushyväksynnän.
Edistyksellisen polttotekniikkansa ansiosta Je-
ro-mallisto hyväksyttiin Italiassa kuluttajille
suunnattujen investointitukien piiriin. Saadut
hyväksynnät edesauttavat jakeluverkon laa-
jentamistoimia.
Saunaliiketoiminnassa keskityttiin uuden säh-
kökiuasmalliston markkinoille viemiseen. Uusi
Kevo-mallisto esiteltiin Interbad-messuilla lo-
kakuussa ja sen ominaisuudet herättivät paljon
kiinnostusta markkinoilla. Mallistossa korostuu
Tulikivi-kiukaiden hyvät ominaisuudet: kor-
Hallituksen toimintakertomus 2024
kealuokkainen muotoilu, energiatehokkuus,
omat materiaalit sekä turvallisuus. Saunaorga-
nisaatiota vahvistettiin nimittämällä Mikko
Kuoppa saunaliiketoiminnan päälliköksi loka-
kuussa 2024.
Katsauskaudella Tulikivi teki toimitussopimuk-
sen louhinnan sivuvirtana syntyvän vuolukivi-
murskeen myynnistä Polar Night Energyn toi-
mittamaan teollisen mittakaavan lämpöener-
giavarastoon Pornaisissa. Energian varastoin-
nissa hyödynnetään vuolukiven perinteisiä
vahvuuksia, kuten hyviä lämmönjohto- ja va-
rausominaisuuksia. Yhteistyö tukee Tulikiven
tavoitetta raaka-aineen mahdollisimman kor-
keasta hyödyntämisasteesta.
Katsauskaudella edistettiin Tulikiven strategi-
sia hankkeita suunnitelmien mukaisesti. Stra-
tegisia hankkeita ovat markkinaosuuden kas-
vattaminen Keski-Euroopan tulisijamarkkinoil-
la, saunaliiketoiminnan liikevaihdon kasvatta-
minen sekä Suomussalmen talkkiprojektin
saattaminen investointivaiheeseen.
Rahoitus
Liiketoiminnan nettorahavirta oli neljännellä
vuosineljänneksellä 2,0 (2,2) miljoonaa euroa ja
katsauskaudella 3,6 (4,9) miljoonaa euroa.
Käyttöpääoma oli katsauskauden lopussa 5,8
(5,2) miljoonaa euroa. Käyttöpääoman kasvu
2021 2022 2023 2024
50
40
30
20
10
0
2020
2021 2022 2023 2024
0,20
0,10
0,05
-0
2020
0,30
0,25
0,15
Tulos ennen veroja, Me
2022
2023 2024
6
5
4
3
2
1
4,9
Oman pääoman tuotto, %
2022 2023
15,0
10,0
5,0
0
40,0
Liikevaihdon kehitys, Me
2020 2021 2022 2023 2024
50
40
30
20
10
0
kotimaa vienti
15,5
13,4
Osakekohtainen tulos, euro
2021 2022 2023 2024
0,08
0,04
0,02
0
0,00
0,03
0,08
Osakekohtainen oma pääoma, euro
Omavaraisuusaste, %
24,6
39,0
Nettovelkaantumisaste %
2021 2022 2023 2024
125
100
75
50
25
0
175,3
142,9
72,7
35,0
23,1
0
7
0,06
0,30
58,4
A-osakkeen suhteellisen vaihdon kehitys
kuukausittain, %
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12
0,40
0,30
0,20
0,10
0,00
0,45 0,45
A-osakkeen keskihinnan kehitys
kuukausittain, euro
0,0
1,0
2,0
3,0
4,0
5,0
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12
Liikevaihdon jakauma
liiketoiminta-alueittain, %
Tulisijat
Luonnonkivituotteet
8,4%
91,6%
Liikevaihdon jakauma
markkina-alueittain, %
Suomi
Muu Eurooppa
USA
54,0%
Liiketoiminnan nettorahavirta, Me
8
7
6
5
4
3
2
1
0
Sijoitetun pääoman tuotto, %
2022 2023 2024
18
15
12
9
6
3
Investoinnit ja poistot, Me
investoinnit poistot
Pörssikurssi, 31.12.
2020 2021 2022 2023 2024
0,40
0,30
0,20
0,10
0
Liikevaihdon kehitys, Me
2021 2022 2023 2024
50
40
30
20
10
0
29,2
33,5
Liiketulos, Me
2022
2023 2020 2021
4,0
3,0
2,0
1,0
0
44,3
0,60
0
6,0
5,0
45,3
0
10
20
30
40
50
60
</=25 </=30 </=35 </=40 </=45 </=50 </=55 </=60 </=65 >65
2
3
3
5
7
10
12
16
12
26
46
19
Toimihenkilöt
Työntekijät
14
38
5
14
Henkilökunnan ikäjakauma 31.12.2024
0
50
100
150
200
Toimihenkilöt
Työntekijät
Naiset
Miehet
20
10
57
141
Henkilökunnan sukupuolijakauma 31.12.2024
(laskettu v. 2010)
British Standard PAS 2
050
Tulikiven oman tuotannon hiilijalanjäljen
muodostuminen
Hiiliekvivalentti laskettiin vuolukivikiloa kohti ja on
0,612 CO2 eqv kg/kg
Tulikivi-tulisijan elinkaaren
hiilijalanjälki
2020
33,3
2020
2020
0,02
2020
58,0
0,50
150
175
1
200
250
1 1
2020 2021 2022 2023 2024
6
5
4
3
2
1
0
1,5
1,9
3,5
2,4 2,4
2020
1,4
0,4
4,1
Liikevaihdon jakauma
liiketoiminta-alueittain, %
Tulisijat
Luonnonkivituotteet
8,4%
91,6%
Liikevaihdon jakauma
markkina-alueittain, %
Suomi
Muu Eurooppa
USA
3,6%
60,0%36,4%
2020
2
9
3
5
4
6
10
8
12
17
27
12
22
44
11
29
(laskettu v. 2010)
British Standard PAS 2050
Tulikiven oman tuotannon hiilijalanjäljen
muodostuminen
Hiiliekvivalentti laskettiin vuolukivikiloa kohti ja on
0,612 CO2 eqv kg/kg
Tulikivi-tulisijan elinkaaren
hiilijalanjälki
5
0
1
0,8
2,5
7,9
5,6
19,7
20,8
33,3
29,2
33,5
44,3
45,3
12,1
12,9
15,5
21,2
16,3
19,0
16,7
27,6
14,7
30,6
0,60
0,70
1,95
4,44
4,69
2,02
1,47
1,06
2,25
1,35
1,65
1,35
1,70
0,39
29,4
47,8
51,9
0,24
0,31
0,13
2021
12,6
21
24
27
0,50
0,40
0,48
2021
2,1
2021
30,0
25,0
20,0
3,0
18,9
0,12
0,10
0,06
0,16
0,46
0,47
0,45
0,43
0,44
0,400,40
0,42
1,68
1
Raita 18
Vuolukivi, FIN
Keraaminen massa
(80% kierrätysmateriaalista), FIN
Kiinnitysaineet
(Natriumsilikaatti), FIN
Metallit (Valurauta-, ohutlevy-
ja muut metalliosat), FIN, EU
Eristeet (Lasi- ja kivivilla,
kalsiumsilikaatti), EU
Kuljetustarvikkeet (Lavat,
pakkauspahvit ja -muovit), FIN
88,0%
1,5%
0,2%
6,1%
0,8%
3,4%
Jaana V1 18
Vuolukivi, FIN
Keraaminen massa
(80% kierrätysmateriaalista), FIN
Kiinnitysaineet
(Natriumsilikaatti), FIN
Metallit (Valurauta-, ohutlevy-
ja muut metalliosat), FIN, EU
Eristeet (Lasi- ja kivivilla,
kalsiumsilikaatti), EU
Kuljetustarvikkeet (Lavat,
pakkauspahvit ja -muovit), FIN
80,4%
0,5%
5,3%
8,3%
0,8%
4,7%
Scope 1
Oman toiminnan suorat päästöt
Scope 2
Ostoenergian epäsuorat päästöt
Scope 3
Muut epäsuorat päästöt
12%
26%
62%
Hiilijalanjälki
2020 2021 2022 2023 2024
3,6
2,6
3,0
6,3
4,9
0,60
10
1
Ulkom.
0,80
0,42
0,45
3,1
0,47
7,0
1,2
5,5
2,7
4,7
2024
2,1
2024
6,4
40,2
2,8
2,3
text ok
2021 2022 2023 2024
50
40
30
20
10
0
2020
2021 2022 2023 2024
0,20
0,10
0,05
-0
2020
0,30
0,25
0,15
Tulos ennen veroja, Me
2022
2023 2024
6
5
4
3
2
1
4,9
Oman pääoman tuotto, %
2022 2023
15,0
10,0
5,0
0
40,0
Liikevaihdon kehitys, Me
2020 2021 2022 2023 2024
50
40
30
20
10
0
kotimaa vienti
15,5
13,4
Osakekohtainen tulos, euro
2021 2022 2023 2024
0,08
0,04
0,02
0
0,00
0,03
0,08
Osakekohtainen oma pääoma, euro
Omavaraisuusaste, %
24,6
39,0
Nettovelkaantumisaste %
2021 2022 2023 2024
125
100
75
50
25
0
175,3
142,9
72,7
35,0
23,1
0
7
0,06
0,30
58,4
A-osakkeen suhteellisen vaihdon kehitys
kuukausittain, %
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12
0,40
0,30
0,20
0,10
0,00
0,45 0,45
A-osakkeen keskihinnan kehitys
kuukausittain, euro
0,0
1,0
2,0
3,0
4,0
5,0
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12
Liikevaihdon jakauma
liiketoiminta-alueittain, %
Tulisijat
Luonnonkivituotteet
8,4%
91,6%
Liikevaihdon jakauma
markkina-alueittain, %
Suomi
Muu Eurooppa
USA
54,0%
Liiketoiminnan nettorahavirta, Me
8
7
6
5
4
3
2
1
0
Sijoitetun pääoman tuotto, %
2022 2023 2024
18
15
12
9
6
3
Investoinnit ja poistot, Me
investoinnit poistot
Pörssikurssi, 31.12.
2020 2021 2022 2023 2024
0,40
0,30
0,20
0,10
0
Liikevaihdon kehitys, Me
2021 2022 2023 2024
50
40
30
20
10
0
29,2
33,5
Liiketulos, Me
2022
2023 2020 2021
4,0
3,0
2,0
1,0
0
44,3
0,60
0
6,0
5,0
45,3
0
10
20
30
40
50
60
</=25 </=30 </=35 </=40 </=45 </=50 </=55 </=60 </=65 >65
2
3
3
5
7
10
12
16
12
26
46
19
Toimihenkilöt
Työntekijät
14
38
5
14
Henkilökunnan ikäjakauma 31.12.2024
0
50
100
150
200
Toimihenkilöt
Työntekijät
Naiset
Miehet
20
10
57
141
Henkilökunnan sukupuolijakauma 31.12.2024
(laskettu v. 2010)
British Standard PAS 2050
Tulikiven oman tuotannon hiilijalanjäljen
muodostuminen
Hiiliekvivalentti laskettiin vuolukivikiloa kohti ja on
0,612 CO2 eqv kg/kg
Tulikivi-tulisijan elinkaaren
hiilijalanjälki
2020
33,3
2020
2020
0,02
2020
58,0
0,50
150
175
1
200
250
1 1
2020 2021 2022 2023 2024
6
5
4
3
2
1
0
1,5
1,9
3,5
2,4 2,4
2020
1,4
0,4
4,1
Liikevaihdon jakauma
liiketoiminta-alueittain, %
Tulisijat
Luonnonkivituotteet
8,4%
91,6%
Liikevaihdon jakauma
markkina-alueittain, %
Suomi
Muu Eurooppa
USA
3,6%
60,0%36,4%
2020
2
9
3
5
4
6
10
8
12
17
27
12
22
44
11
29
(laskettu v. 2010)
British Standard PAS 2050
Tulikiven oman tuotannon hiilijalanjäljen
muodostuminen
Hiiliekvivalentti laskettiin vuolukivikiloa kohti ja on
0,612 CO2 eqv kg/kg
Tulikivi-tulisijan elinkaaren
hiilijalanjälki
5
0
1
0,8
2,5
7,9
5,6
19,7
20,8
33,3
29,2
33,5
44,3
45,3
12,1
12,9
15,5
21,2
16,3
19,0
16,7
27,6
14,7
30,6
0,60
0,70
1,95
4,44
4,69
2,02
1,47
1,06
2,25
1,35
1,65
1,35
1,70
0,39
29,4
47,8
51,9
0,24
0,31
0,13
2021
12,6
21
24
27
0,50
0,40
0,48
2021
2,1
2021
30,0
25,0
20,0
3,0
18,9
0,12
0,10
0,06
0,16
0,46
0,47
0,45
0,43
0,44
0,400,40
0,42
1,68
1
Raita 18
Vuolukivi, FIN
Keraaminen massa
(80% kierrätysmateriaalista), FIN
Kiinnitysaineet
(Natriumsilikaatti), FIN
Metallit (Valurauta-, ohutlevy-
ja muut metalliosat), FIN, EU
Eristeet (Lasi- ja kivivilla,
kalsiumsilikaatti), EU
Kuljetustarvikkeet (Lavat,
pakkauspahvit ja -muovit), FIN
88,0%
1,5%
0,2%
6,1%
0,8%
3,4%
Jaana V1 18
Vuolukivi, FIN
Keraaminen massa
(80% kierrätysmateriaalista), FIN
Kiinnitysaineet
(Natriumsilikaatti), FIN
Metallit (Valurauta-, ohutlevy-
ja muut metalliosat), FIN, EU
Eristeet (Lasi- ja kivivilla,
kalsiumsilikaatti), EU
Kuljetustarvikkeet (Lavat,
pakkauspahvit ja -muovit), FIN
80,4%
0,5%
5,3%
8,3%
0,8%
4,7%
Scope 1
Oman toiminnan suorat päästöt
Scope 2
Ostoenergian epäsuorat päästöt
Scope 3
Muut epäsuorat päästöt
12%
26%
62%
Hiilijalanjälki
2020 2021 2022 2023 2024
3,6
2,6
3,0
6,3
4,9
0,60
10
1
Ulkom.
0,80
0,42
0,45
3,1
0,47
7,0
1,2
5,5
2,7
4,7
2024
2,1
2024
6,4
40,2
2021 2022 2023 2024
50
40
30
20
10
0
2020
2021 2022 2023 2024
0,20
0,10
0,05
-0
2020
0,30
0,25
0,15
Tulos ennen veroja, Me
2022
2023 2024
6
5
4
3
2
1
4,9
Oman pääoman tuotto, %
2022 2023
15,0
10,0
5,0
0
40,0
Liikevaihdon kehitys, Me
2020 2021 2022 2023 2024
50
40
30
20
10
0
kotimaa vienti
15,5
13,4
Osakekohtainen tulos, euro
2021 2022 2023 2024
0,08
0,04
0,02
0
0,00
0,03
0,08
Osakekohtainen oma pääoma, euro
Omavaraisuusaste, %
24,6
39,0
Nettovelkaantumisaste %
2021 2022 2023 2024
125
100
75
50
25
0
175,3
142,9
72,7
35,0
23,1
0
7
0,06
0,30
58,4
A-osakkeen suhteellisen vaihdon kehitys
kuukausittain, %
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12
0,40
0,30
0,20
0,10
0,00
0,45 0,45
A-osakkeen keskihinnan kehitys
kuukausittain, euro
0,0
1,0
2,0
3,0
4,0
5,0
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12
Liikevaihdon jakauma
liiketoiminta-alueittain, %
Tulisijat
Luonnonkivituotteet
8,4%
91,6%
Liikevaihdon jakauma
markkina-alueittain, %
Suomi
Muu Eurooppa
USA
54,0%
Liiketoiminnan nettorahavirta, Me
8
7
6
5
4
3
2
1
0
Sijoitetun pääoman tuotto, %
2022 2023 2024
18
15
12
9
6
3
Investoinnit ja poistot, Me
investoinnit poistot
Pörssikurssi, 31.12.
2020 2021 2022 2023 2024
0,40
0,30
0,20
0,10
0
Liikevaihdon kehitys, Me
2021 2022 2023 2024
50
40
30
20
10
0
29,2
33,5
Liiketulos, Me
2022
2023 2020 2021
4,0
3,0
2,0
1,0
0
44,3
0,60
0
6,0
5,0
45,3
0
10
20
30
40
50
60
</=25 </=30 </=35 </=40 </=45 </=50 </=55 </=60 </=65 >65
2
3
3
5
7
10
12
16
12
26
46
19
Toimihenkilöt
Työntekijät
14
38
5
14
Henkilökunnan ikäjakauma 31.12.2024
0
50
100
150
200
Toimihenkilöt
Työntekijät
Naiset
Miehet
20
10
57
141
Henkilökunnan sukupuolijakauma 31.12.2024
(laskettu v. 2010)
British Standard PAS 2050
Tulikiven oman tuotannon hiilijalanjäljen
muodostuminen
Hiiliekvivalentti laskettiin vuolukivikiloa kohti ja on
0,612 CO2 eqv kg/kg
Tulikivi-tulisijan elinkaaren
hiilijalanjälki
2020
33,3
2020
2020
0,02
2020
58,0
0,50
150
175
1
200
250
1 1
2020 2021 2022 2023 2024
6
5
4
3
2
1
0
1,5
1,9
3,5
2,4 2,4
2020
1,4
0,4
4,1
Liikevaihdon jakauma
liiketoiminta-alueittain, %
Tulisijat
Luonnonkivituotteet
8,4%
91,6%
Liikevaihdon jakauma
markkina-alueittain, %
Suomi
Muu Eurooppa
USA
3,6%
60,0%36,4%
2020
2
9
3
5
4
6
10
8
12
17
27
12
22
44
11
29
(laskettu v. 2010)
British Standard PAS 2050
Tulikiven oman tuotannon hiilijalanjäljen
muodostuminen
Hiiliekvivalentti laskettiin vuolukivikiloa kohti ja on
0,612 CO2 eqv kg/kg
Tulikivi-tulisijan elinkaaren
hiilijalanjälki
5
0
1
0,8
2,5
7,9
5,6
19,7
20,8
33,3
29,2
33,5
44,3
45,3
12,1
12,9
15,5
21,2
16,3
19,0
16,7
27,6
14,7
30,6
0,60
0,70
1,95
4,44
4,69
2,02
1,47
1,06
2,25
1,35
1,65
1,35
1,70
0,39
29,4
47,8
51,9
0,24
0,31
0,13
2021
12,6
21
24
27
0,50
0,40
0,48
2021
2,1
2021
30,0
25,0
20,0
3,0
18,9
0,12
0,10
0,06
0,16
0,46
0,47
0,45
0,43
0,44
0,400,40
0,42
1,68
1
Raita 18
Vuolukivi, FIN
Keraaminen massa
(80% kierrätysmateriaalista), FIN
Kiinnitysaineet
(Natriumsilikaatti), FIN
Metallit (Valurauta-, ohutlevy-
ja muut metalliosat), FIN, EU
Eristeet (Lasi- ja kivivilla,
kalsiumsilikaatti), EU
Kuljetustarvikkeet (Lavat,
pakkauspahvit ja -muovit), FIN
88,0%
1,5%
0,2%
6,1%
0,8%
3,4%
Jaana V1 18
Vuolukivi, FIN
Keraaminen massa
(80% kierrätysmateriaalista), FIN
Kiinnitysaineet
(Natriumsilikaatti), FIN
Metallit (Valurauta-, ohutlevy-
ja muut metalliosat), FIN, EU
Eristeet (Lasi- ja kivivilla,
kalsiumsilikaatti), EU
Kuljetustarvikkeet (Lavat,
pakkauspahvit ja -muovit), FIN
80,4%
0,5%
5,3%
8,3%
0,8%
4,7%
Scope 1
Oman toiminnan suorat päästöt
Scope 2
Ostoenergian epäsuorat päästöt
Scope 3
Muut epäsuorat päästöt
12%
26%
62%
Hiilijalanjälki
2020 2021 2022 2023 2024
3,6
2,6
3,0
6,3
4,9
0,60
10
1
Ulkom.
0,80
0,42
0,45
3,1
0,47
7,0
1,2
5,5
2,7
4,7
2024
2,1
2024
6,4
40,2
2,8
2,3
2021 2022 2023 2024
50
40
30
20
10
0
2020
2021 2022 2023 2024
0,20
0,10
0,05
-0
2020
0,30
0,25
0,15
Tulos ennen veroja, Me
2022
2023 2024
6
5
4
3
2
1
4,9
Oman pääoman tuotto, %
2022 2023
15,0
10,0
5,0
0
40,0
Liikevaihdon kehitys, Me
2020 2021 2022 2023 2024
50
40
30
20
10
0
kotimaa vienti
15,5
13,4
Osakekohtainen tulos, euro
2021 2022 2023 2024
0,08
0,04
0,02
0
0,00
0,03
0,08
Osakekohtainen oma pääoma, euro
Omavaraisuusaste, %
24,6
39,0
Nettovelkaantumisaste %
2021 2022 2023 2024
125
100
75
50
25
0
175,3
142,9
72,7
35,0
23,1
0
7
0,06
0,30
58,4
A-osakkeen suhteellisen vaihdon kehitys
kuukausittain, %
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12
0,40
0,30
0,20
0,10
0,00
0,45 0,45
A-osakkeen keskihinnan kehitys
kuukausittain, euro
0,0
1,0
2,0
3,0
4,0
5,0
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12
Liikevaihdon jakauma
liiketoiminta-alueittain, %
Tulisijat
Luonnonkivituotteet
8,4%
91,6%
Liikevaihdon jakauma
markkina-alueittain, %
Suomi
Muu Eurooppa
USA
54,0%
Liiketoiminnan nettorahavirta, Me
8
7
6
5
4
3
2
1
0
Sijoitetun pääoman tuotto, %
2022 2023 2024
18
15
12
9
6
3
Investoinnit ja poistot, Me
investoinnit poistot
Pörssikurssi, 31.12.
2020 2021 2022 2023 2024
0,40
0,30
0,20
0,10
0
Liikevaihdon kehitys, Me
2021 2022 2023 2024
50
40
30
20
10
0
29,2
33,5
Liiketulos, Me
2022
2023 2020 2021
4,0
3,0
2,0
1,0
0
44,3
0,60
0
6,0
5,0
45,3
0
10
20
30
40
50
60
</=25 </=30 </=35 </=40 </=45 </=50 </=55 </=60 </=65 >65
2
3
3
5
7
10
12
16
12
26
46
19
Toimihenkilöt
Työntekijät
14
38
5
14
Henkilökunnan ikäjakauma 31.12.2024
0
50
100
150
200
Toimihenkilöt
Työntekijät
Naiset
Miehet
20
10
57
141
Henkilökunnan sukupuolijakauma 31.12.2024
(laskettu v. 2010)
British Standard PAS 2
050
Tulikiven oman tuotannon hiilijalanjäljen
muodostuminen
Hiiliekvivalentti laskettiin vuolukivikiloa kohti ja on
0,612 CO2 eqv kg/kg
Tulikivi-tulisijan elinkaaren
hiilijalanjälki
2020
33,3
2020
2020
0,02
2020
58,0
0,50
150
175
1
200
250
1 1
2020 2021 2022 2023 2024
6
5
4
3
2
1
0
1,5
1,9
3,5
2,4 2,4
2020
1,4
0,4
4,1
Liikevaihdon jakauma
liiketoiminta-alueittain, %
Tulisijat
Luonnonkivituotteet
8,4%
91,6%
Liikevaihdon jakauma
markkina-alueittain, %
Suomi
Muu Eurooppa
USA
3,6%
60,0%36,4%
2020
2
9
3
5
4
6
10
8
12
17
27
12
22
44
11
29
(laskettu v. 2010)
British Standard PAS 2050
Tulikiven oman tuotannon hiilijalanjäljen
muodostuminen
Hiiliekvivalentti laskettiin vuolukivikiloa kohti ja on
0,612 CO2 eqv kg/kg
Tulikivi-tulisijan elinkaaren
hiilijalanjälki
5
0
1
0,8
2,5
7,9
5,6
19,7
20,8
33,3
29,2
33,5
44,3
45,3
12,1
12,9
15,5
21,2
16,3
19,0
16,7
27,6
14,7
30,6
0,60
0,70
1,95
4,44
4,69
2,02
1,47
1,06
2,25
1,35
1,65
1,35
1,70
0,39
29,4
47,8
51,9
0,24
0,31
0,13
2021
12,6
21
24
27
0,50
0,40
0,48
2021
2,1
2021
30,0
25,0
20,0
3,0
18,9
0,12
0,10
0,06
0,16
0,46
0,47
0,45
0,43
0,44
0,400,40
0,42
1,68
1
Raita 18
Vuolukivi, FIN
Keraaminen massa
(80% kierrätysmateriaalista), FIN
Kiinnitysaineet
(Natriumsilikaatti), FIN
Metallit (Valurauta-, ohutlevy-
ja muut metalliosat), FIN, EU
Eristeet (Lasi- ja kivivilla,
kalsiumsilikaatti), EU
Kuljetustarvikkeet (Lavat,
pakkauspahvit ja -muovit), FIN
88,0%
1,5%
0,2%
6,1%
0,8%
3,4%
Jaana V1 18
Vuolukivi, FIN
Keraaminen massa
(80% kierrätysmateriaalista), FIN
Kiinnitysaineet
(Natriumsilikaatti), FIN
Metallit (Valurauta-, ohutlevy-
ja muut metalliosat), FIN, EU
Eristeet (Lasi- ja kivivilla,
kalsiumsilikaatti), EU
Kuljetustarvikkeet (Lavat,
pakkauspahvit ja -muovit), FIN
80,4%
0,5%
5,3%
8,3%
0,8%
4,7%
Scope 1
Oman toiminnan suorat päästöt
Scope 2
Ostoenergian epäsuorat päästöt
Scope 3
Muut epäsuorat päästöt
12%
26%
62%
Hiilijalanjälki
2020 2021 2022 2023 2024
3,6
2,6
3,0
6,3
4,9
0,60
10
1
Ulkom.
0,80
0,42
0,45
3,1
0,47
7,0
1,2
5,5
2,7
4,7
2024
2,1
2024
6,4
40,2
2,8
2,3