
TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2022
Tilinpäätöstä koskevat hallituksen ja toimitusjohtajan
velvollisuudet
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen laatimisesta
siten, että tilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan EU:ssa
käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien
(IFRS) mukaisesti ja siten, että tilinpäätös täyttää lakisääteiset
vaatimukset. Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat myös sellai-
sesta sisäisestä valvonnasta, jonka ne katsovat tarpeelliseksi
voidakseen laatia tilinpäätöksen, jossa ei ole väärinkäytöksestä
tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä.
Hallitus ja toimitusjohtaja ovat tilinpäätöstä laatiessaan
velvollisia arvioimaan emoyhtiön ja konsernin kykyä jatkaa
toimintaansa ja soveltuvissa tapauksissa esittämään seikat,
jotka liittyvät toiminnan jatkuvuuteen ja siihen, että tilinpäätös
on laadittu toiminnan jatkuvuuteen perustuen. Tilinpäätös laadi-
taan toiminnan jatkuvuuteen perustuen, paitsi jos emoyhtiö tai
konserni aiotaan purkaa tai toiminta lakkauttaa tai ei ole muuta
realistista vaihtoehtoa kuin tehdä niin.
Tilintarkastajan velvollisuudet tilinpäätöksen
tilintarkastuksessa
Tavoitteenamme on hankkia kohtuullinen varmuus siitä, onko
tilinpäätöksessä kokonaisuutena väärinkäytöksestä tai virheestä
johtuvaa olennaista virheellisyyttä, sekä antaa tilintarkastus-
kertomus, joka sisältää lausuntomme. Kohtuullinen varmuus on
korkea varmuustaso, mutta se ei ole tae siitä, että olennainen
virheellisyys aina havaitaan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti
suoritettavassa tilintarkastuksessa. Virheellisyyksiä voi aiheutua
väärinkäytöksestä tai virheestä, ja niiden katsotaan olevan
olennaisia, jos niiden yksin tai yhdessä voisi kohtuudella odottaa
vaikuttavan taloudellisiin päätöksiin, joita käyttäjät tekevät
tilinpäätöksen perusteella.
Hyvän tilintarkastustavan mukaiseen tilintarkastukseen kuuluu,
että käytämme ammatillista harkintaa ja säilytämme ammatil-
lisen skeptisyyden koko tilintarkastuksen ajan. Lisäksi:
• Tunnistamme ja arvioimme väärinkäytöksestä tai virheestä
johtuvat tilinpäätöksen olennaisen virheellisyyden riskit,
suunnittelemme ja suoritamme näihin riskeihin vastaavia
tilintarkastustoimenpiteitä ja hankimme lausuntomme
perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilin-
tarkastusevidenssiä. Riski siitä, että väärinkäytöksestä johtuva
olennainen virheellisyys jää havaitsematta, on suurempi kuin
riski siitä, että virheestä johtuva olennainen virheellisyys jää
havaitsematta, sillä väärinkäytökseen voi liittyä yhteistoimin-
taa, väärentämistä, tietojen tahallista esittämättä jättämistä
tai virheellisten tietojen esittämistä taikka sisäisen valvonnan
sivuuttamista.
• Muodostamme käsityksen tilintarkastuksen kannalta relevan-
tista sisäisestä valvonnasta pystyäksemme suunnittelemaan
olosuhteisiin nähden asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet
mutta emme siinä tarkoituksessa, että pystyisimme anta-
maan lausunnon emoyhtiön tai konsernin sisäisen valvonnan
tehokkuudesta.
• Arvioimme sovellettujen tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden
asianmukaisuutta sekä johdon tekemien kirjanpidollisten
arvioiden ja niistä esitettävien tietojen kohtuullisuutta.
• Teemme johtopäätöksen siitä, onko hallituksen ja toimitus-
johtajan ollut asianmukaista laatia tilinpäätös perustuen
oletukseen toiminnan jatkuvuudesta, ja teemme hankki-
mamme tilintarkastusevidenssin perusteella johtopäätöksen
siitä, esiintyykö sellaista tapahtumiin tai olosuhteisiin liittyvää
olennaista epävarmuutta, joka voi antaa merkittävää aihetta
epäillä emoyhtiön tai konsernin kykyä jatkaa toimintaansa. Jos
johtopäätöksemme on, että olennaista epävarmuutta esiintyy,
meidän täytyy kiinnittää tilintarkastuskertomuksessamme
lukijan huomiota epävarmuutta koskeviin tilinpäätöksessä
esitettäviin tietoihin tai, jos epävarmuutta koskevat tiedot eivät
ole riittäviä, mukauttaa lausuntomme. Johtopäätöksemme
perustuvat tilintarkastuskertomuksen antamispäivään
mennessä hankittuun tilintarkastusevidenssiin. Vastaiset
tapahtumat tai olosuhteet voivat kuitenkin johtaa siihen, ettei
emoyhtiö tai konserni pysty jatkamaan toimintaansa.
• Arvioimme tilinpäätöksen, kaikki tilinpäätöksessä esitettävät
tiedot mukaan lukien, yleistä esittämistapaa, rakennetta ja
sisältöä ja sitä, kuvastaako tilinpäätös sen perustana olevia
liiketoimia ja tapahtumia siten, että se antaa oikean ja riittä-
vän kuvan.
• Hankimme tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilin-
tarkastusevidenssiä konserniin kuuluvia yhteisöjä tai liiketoimin-
toja koskevasta taloudellisesta informaatiosta pystyäksemme
antamaan lausunnon konsernitilinpäätöksestä. Vastaamme
konsernin tilintarkastuksen ohjauksesta, valvonnasta ja suoritta-
misesta. Vastaamme tilintarkastuslausunnosta yksin.
Kommunikoimme hallintoelinten kanssa muun muassa
tilintarkastuksen suunnitellusta laajuudesta ja ajoituksesta sekä
merkittävistä tilintarkastushavainnoista, mukaan lukien mah-
dolliset sisäisen valvonnan merkittävät puutteellisuudet, jotka
tunnistamme tilintarkastuksen aikana.
Lisäksi annamme hallintoelimille vahvistuksen siitä, että olemme
noudattaneet riippumattomuutta koskevia relevantteja eettisiä
vaatimuksia, ja kommunikoimme niiden kanssa kaikista suh-
teista ja muista seikoista, joiden voi kohtuudella ajatella vai-
kuttavan riippumattomuuteemme, ja soveltuvissa tapauksissa
niihin liittyvistä varotoimista.
63