
75
KestävyysraporttiHallituksen toimintakertomus Tunnusluvut Tunnuslukujen laskentakaavat
Hallinnointi Hallituksen toimintakertomus Tilinpäätös
Neste-konsernin liiketoimintayksikölle tai edustavat sitä.
Se on saatavilla sisäisesti Nesteen johtamisjärjestel-
mässä. Nesteen johtoryhmän jäsenten vastuulla on val-
voa turvallisuusjohtamisen periaatteen toteutumista lii-
ketoiminta-alueilla ja toiminnoissa tarpeen mukaan.
Ihmisoikeudet
Nesteen ihmisoikeusperiaate kuvaa Nesteen sitou-
tumista ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja haitallisten
ihmisoikeusvaikutusten korjaamiseen kaikissa liiketoi-
minnoissaan ja arvoketjuissaan. Periaatteen mukaisesti
Neste osoittaa ja täyttää tämän sitoumuksen imple-
mentoimalla ja toimimalla YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuk-
sia koskevien periaatteiden ja OECD:n monikansallisten
yritysten toimintaohjeiden mukaisesti. Neste kunnioittaa
kansainvälisesti tunnustettuja ihmisoikeuksia sellaisina
kuin ne on määritelty kansainvälisessä ihmisoikeusasia-
kirjassa (johon sisältyvät ihmisoikeuksien yleismaailmal-
linen julistus, kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia
koskeva kansainvälinen yleissopimus sekä taloudelli-
sia, sosiaalisia ja kulttuurisia oikeuksia koskeva kan-
sainvälinen yleissopimus) ja Kansainvälisen työjärjes-
tön (ILO) julistuksessa työelämän perusperiaatteista ja
-oikeuksista.
Ihmisoikeusperiaatteessa kerrotaan, miten Neste
toteuttaa jatkuvaa ihmisoikeuksia koskevaa huolellisuus-
velvoitetta (due diligence -prosessia) tunnistaakseen,
ehkäistäkseen ja lieventääkseen haitallisia ihmisoikeus-
vaikutuksia ja miten Neste puuttuu niihin. Tämä kattaa
todelliset ja mahdolliset ihmisoikeusvaikutukset, joita
Neste voi aiheuttaa tai joihin se voi vaikuttaa omalla toi-
minnallaan tai jotka voivat liittyä suoraan sen liiketoimin-
taan, tuotteisiin tai palveluihin. Periaate kattaa seitsemän
keskeistä painopistealuetta, joihin Nesteen ihmisoikeus-
työ keskittyy: oikeudenmukainen työllistäminen, terveys
ja turvallisuus, yhdenvertaisuus, monimuotoisuus ja syr-
jimättömyys, lapset ja nuoret työntekijät, moderni orjuus,
oikeudenmukainen kohtelu sekä taloudelliset, sosiaaliset
ja kulttuuriset oikeudet.
Vuorovaikutus sidosryhmien kanssa on keskeinen osa
Nesteen ihmisoikeuksiin liittyvää due diligence -toimin-
taa. Neste ylläpitää jatkuvaa dialogia vaikutuspiirissään
olevien sidosryhmiensä kanssa, joihin kuuluvat muun
muassa omat työntekijät, urakoitsijoiden ja palveluntar-
joajien työntekijät, toimitusketjun työntekijät, yhteisöt ja
asiakkaat. Nesteen ihmisoikeusperiaatteessa määritel-
lään, miten haitallisiin vaikutuksiin puututaan ja miten ne
korjataan. Nesteellä on käytössään tehokkaat ilmoitus-
kanavat, jotka mahdollistavat asianmukaisten ja vaikut-
tavien korjaustoimenpiteiden toteuttamisen. Jos Neste
havaitsee, että sen toiminta on aiheuttanut haitallisia vai-
kutuksia tai myötävaikuttanut niihin, se ryhtyy korjaaviin
toimenpiteisiin tai tekee yhteistyötä muiden toimijoiden
kanssa toteuttaakseen korjaavia toimia lain puitteissa.
Jos Neste ei ole aiheuttanut haitallisia vaikutuksia tai
myötävaikuttanut niihin, mutta on niihin yhteydessä liike-
suhteiden kautta, Neste pyrkii käyttämään vaikutusval-
taansa estääkseen tai lieventääkseen vaikutusten jatku-
misen tai toistumisen riskiä.
Ihmisoikeusperiaate koskee nimenomaisesti ihmis-
kauppaa, pakkotyötä ja lapsityövoimaa. Siinä käsitel-
lään myös erityisesti syrjintää ja häirintää sekä yhtäläis-
ten mahdollisuuksien edistämistä ja muita tapoja edistää
monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta. Ihmisoikeusperi-
aate kieltää kaikenlaisen syrjinnän, mukaan lukien rodun,
etnisen taustan, iän, sukupuolen, sukupuoli-identiteetin,
seksuaalisen suuntautumisen, vammaisuuden, tervey-
dentilan, geneettisen tiedon, ihonvärin, uskonnon, syn-
nyinmaan, kansallisuuden, syntyperän, kastin, siviilisää-
dyn, raskauden, huollettavien, yhteiskuntaluokan, roolin,
ammattiliiton jäsenyyden, poliittisten näkemysten tai
minkä tahansa muun paikallisen lain tai asetuksen suo-
jaaman ominaisuuden perusteella. Tämä koskee kaikkia
työsuhteen osa-alueita. Nesteen ihmisoikeusperiaate
koskee koko Neste-konsernia ja on julkisesti saatavilla
Nesteen verkkosivuilla.
Ihmisoikeusperiaatteen merkittävien päivitysten yhtey-
dessä kuullaan laajasti sekä sisäisiä että ulkoisia sidos-
ryhmiä. Neste hakee ulkoisen kuulemisprosessin aikana
parannussuosituksia useilta tunnustetuilta asiantunti-
joilta, kuten ihmisoikeusjärjestöiltä, valtion edustajilta
ja ammattiliittojen asiantuntijoilta. Lisäksi käydään laa-
ja-alaisesti sisäisiä keskusteluja esim. vastuullisuus-,
henkilöstö-, turvallisuus, yhteiskuntasuhteet-, lakiasiat-
ja Compliance-toimintojen, kanssa.
Kuvaus hallintotavasta, sisältäen toimintaperiaattei-
den vastuut sekä niiden toteuttamiseen liittyvän vuoro-
puhelun sidosryhmien kanssa, löytyy kestävyysraportin
ESRS 2 Yleiset tiedot -kohdasta.
Vuorovaikutusprosessit oman
henkilöstön ja heidän edustajiensa
kanssa
Jatkuvalla vuorovaikutuksella ja viestinnällä varmiste-
taan tiedon jakaminen ja työntekijöiden kuuleminen Nes-
teellä. Neste toteuttaa vuosittain globaaleja henkilöstö-
kyselyjä ymmärtääkseen, miten yhtiön toiminta vaikuttaa
sen työntekijöihin ja millaisia odotuksia työntekijöillä on
Nestettä kohtaan. Kyselyt osallistavat työntekijöitä suo-
raan monenlaisiin aiheisiin, kuten sitoutumiseen, strate-
giaan, yhteenkuuluvuuteen, johtamiseen, hyvinvointiin ja
turvallisuuteen. Kyselyjen tuloksista keskustellaan sään-
nöllisesti ja toimenpiteistä ja toimintasuunnitelmista sovi-
taan ja niitä seurataan tiimeissä organisaation jokaisella
tasolla. Määritettyjen toimien vaikuttavuutta arvioidaan
muun muassa seuraavan kyselyn tulosten perusteella.
Henkilöstöjohtaja vastaa näiden toimien toteutumisesta
Nesteellä.
Paikallisella tasolla yhteistyötä työntekijöiden kanssa
ohjaavat kunkin toimintamaan paikalliset vaatimukset.
Neste on sitoutunut noudattamaan sovellettavia pai-
kallisia työehtosopimuksia. Nesteellä on myös paikal-
lisia yhteistyöelimiä: vuonna 2024 Suomessa, Alan-
komaissa ja Singaporessa toimi yhteistyökomitea tai
yritysneuvosto.
Nesteen turvallisuusjohtamisen periaate asettaa vaati-
muksia henkilöstön osallistamiselle työterveys- ja turval-
lisuusasioissa, työkäytäntöjen kehittämisessä, poikkea-
mien selvittämisessä ja riskien arvioinnissa koko yhtiössä
maailmanlaajuisesti. Neste tekee OEMS-auditointeja
seuratakseen vaatimusten täyttymistä ja arvioidakseen
prosessien ja johtamisjärjestelmän tehokkuutta. Nesteen
toimitusjohtaja ja johtoryhmän jäsenet ovat vastuussa
siitä, että turvallisuusjohtamisen periaatteet toteutuvat
asianmukaisesti liiketoiminta-alueilla ja toiminnoissa.
Turvallisuusaiheita käsitellään tarkemmin tiimien tur-
vallisuuskeskusteluissa, joiden tarkoituksena on mah-
dollistaa tiedon ja kokemusten jakaminen ja oppiminen
suoraan tiimin jäsenten kesken. Tiiminvetäjät ovat vas-
tuussa siitä, että tiimien turvallisuuskeskusteluja käy-
dään säännöllisesti. Tiimien turvallisuuskeskustelujen
määrästä ja aikatauluista päätetään organisaatiotasolla.
Tiimin turvallisuuskeskusteluista saatavalla palautteella
parannetaan organisaation turvallisuusjohtamista ja
-kulttuuria.
Prosessit kielteisten vaikutusten
korjaamiseksi ja kanavat omalle
henkilöstölle huolenaiheiden esiin
tuomiseksi
Ilmoituskanava
Nesteellä on työntekijöilleen mekanismeja, joiden avulla
he voivat ilmoittaa huolenaiheistaan tai epäkohdista
ilman pelkoa vastatoimista. Neste on sitoutunut käsit-
telemään asiat oikeudenmukaisesti, luottamuksellisesti
ja nopeasti. Nesteen epäkohdista ilmoittamisen ja käsit-
telyn prosessi on kuvattu tarkemmin kohdassa G1 Lii-
ketoiminnan harjoittaminen. Haitallisia vaikutuksia kor-
jataan parantamalla ilmoitusmekanismien ja -kanavien
saatavuutta sekä tekemällä yhteistyötä niiden haitallisten
vaikutusten korjaamisessa, joita Neste on aiheuttanut tai
joihin se on myötävaikuttanut.
Henkilöstön turvallisuuteen liittyvien
olennaisten kielteisten vaikutusten
korjausprosessi
Yleisten ilmoituskanavien lisäksi Nesteen vaarojen
tunnistamisen, riskien arvioinnin ja hallinnan peri-
aate sisältää prosesseja, standardeja ja työmenetel-
miä, joiden avulla työntekijät voivat tunnistaa, arvioida ja
hallita työpaikan vaaroja. Keskeisiä yleisiä vaatimuksia
ovat prosessiriskien analysointi, prosessiriskien luokit-
telu, prosessiturvallisuustieto ja työriskien hallinta. Neste
soveltaa hallintahierarkiaa vaarojen poistamiseen ja val-
vonnan ohjaamiseen. Kaikilla Nesteen työntekijöillä ja
urakoitsijoilla on työn keskeyttämislupa. Se valtuuttaa
kenet tahansa keskeyttämään työn ja siirtämään henki-
löstön pois vaarallisista tilanteista.