7Osa hallituksen toimintakertomusta
Tiimityöskentely on edelleen selkeä vahvuutemme.
Vastaajista 81 prosenttia arvioi tiiminsä ilmapiirin ja
suorituskyvyn myönteisiksi. Tämän rinnalla myös
toimintamme vastuullisuus ja kestävyys saivat vahvasti
myönteisen arvion (79 prosenttia). Kehityskohteiksi
nousivat erityisesti työn koettu kuormittavuus, koulutus- ja
kehittymismahdollisuudet sekä tulevaisuuden suunnan
viestiminen. Näillä alueilla myönteisten vastausten määrä oli
40-50 prosentin luokkaa.
Selvitys muista kuin taloudellisista tiedoista
Cargotec julkistaa tässä osiossa sen keskeiset ei-
taloudelliset tiedot Kirjanpitolain muuttamisesta
annetussa laissa (1376/2016) säädettyjen velvoitteiden
mukaisesti. Laki perustuu EU:n muiden kuin taloudellisten
tietojen raportointia koskevaan direktiiviin. Lisätietoa
vastuullisuudesta ja muista ei-taloudellisista seikoista löytyy
vuosikatsauksen vastuullisuusosiosta ja erillisestä GRI-
indeksistä. Tämä raportti kattaa ympäristö-, yhteiskunta- ja
henkilöstöasiat, ihmisoikeuksien kunnioittamisen sekä
etiikkaa ja säännöstenmukaisuutta koskevat kysymykset.
Se kuvaa Cargotecin toiminnan tuloksellisuutta, kehitystä,
asemaa ja vaikutusta koko arvoketjussa. Tiedot ilmoitetaan
olennaisuusperiaatteen mukaisesti, ja raportin tavoitteena
on antaa selkeä ja tasapainoinen kuva sen aihealueesta.
Tämä julkistus on laadittu useiden raportointiviitekehysten
ja -ohjeiden suositusten mukaisesti, ottaen huomioon
TCFD:n (Task Force on Climate-related Financial
Disclosures), CDSB:n ympäristö- ja ilmastonmuutostietojen
raportointiviitekehyksen ja SASB:n (Sustainability Accounting
Standards Board).
Liiketoimintamalli
Cargotec on yksi johtavista lastin- ja
kuormankäsittelyratkaisujen toimittajista, jonka kolme
liiketoiminta-aluetta, Kalmar, Hiab ja MacGregor, tunnetaan
alan johtavista ratkaisuistaan ympäri maailman. Cargotecin
maailmanlaajuiset verkostot toimivat lähellä asiakkaita, ja
kattavat huoltopalvelut takaavat jatkuvan, luotettavan ja
vastuullisen toiminnan asiakkaiden tarpeiden mukaisesti.
Cargotec toimii noin 100 maassa, joissa sillä on 18 tehdasta,
118 muuta toimipistettä ja 6 osaamiskeskusta. Kalmarin
kontinkäsittelylaitteita, satama-automaatioratkaisuja,
ohjelmistoja ja huoltopalveluita käytetään satamissa,
terminaaleissa, jakelukeskuksissa ja eri teollisuudenaloilla.
Hiab toimittaa kuormankäsittelyratkaisuja, ja sen
asiakkaat toimivat esimerkiksi kuljetus- ja jakelualoilla.
MacGregor toimittaa laivojen lastinkäsittely- ja offshore-
kuormankäsittelyratkaisuja, -palveluita ja -laitteita.
Cargotec on maailmanlaajuinen älykkäiden lastin- ja
kuormankäsittelyratkaisujen tarjoaja. Cargotecin tuotteita
ja palveluja käytetään tavaravirtojen solmukohdissa ympäri
maailmaa. Cargotecin tavoitteena on tulla älykkään lastin-
ja kuormankäsittelyn johtavaksi toimijaksi. Cargotecin
ratkaisut ja palvelut lisäävät älykkyyttä tavaravirtoihin ja
tekevät niiden hallinnasta sujuvampaa ja kestävämpää.
Alan johtavina toimijoina Cargotecin liiketoiminta-alueilla
Kalmarilla, Hiabilla ja MacGregorilla on ainutlaatuinen asema
optimoida maailmanlaajuisia tavaravirtoja ja luoda kestävää
asiakasarvoa satamissa, teillä ja merillä. Yhdistämällä
laitteet, huoltopalvelut ja ohjelmistot älykkäiksi tarjoomiksi
Cargotec luo asiakkailleen mahdollisuuksia tehokkaaseen ja
vastuulliseen liiketoimintaan.
Cargotecin liiketoimintamalli perustuu kevyeen
taserakenteeseen, kokoonpanoon keskittyvään
tuotantomalliin ja hankintaketjuosaamiseen. Olemme tieto-
ja teknologiayhtiö, ja työntekijämme ovat keskeinen osa
kilpailukykyämme. Liiketoiminta-alueidemme toiminnan
tuloksena syntyvät tuotteet, ratkaisut ja palvelut tekevät
maailmankaupasta älykkäämpää ja kestävämpää. Suurin
positiivinen vaikutuksemme syntyy yhteiskunnallisen
infrastruktuurin kehittämisestä, koska lastinkäsittely on
modernin yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämätöntä.
Muiden kuin taloudellisten asioiden hallinnointi ja johtaminen
Cargotec on sitoutunut YK:n Global Compact -sopimuksen
periaatteisiin, OECD:n monikansallisia yrityksiä koskeviin
suuntaviivoihin, YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen
julistukseen ja ILO:n julistukseen työelämän
perusperiaatteista ja -oikeuksista. Nämä sitoumukset
näkyvät Cargotecin eettisissä toimintaohjeissa, jotka
määrittelevät työskentelytapamme ja joissa on kuvattu
toimintamme yleiset vaatimukset ja eettiset periaatteet.
Eettisten toimintaohjeiden toteutuminen käytännössä
varmistetaan aiheen mukaisten ohjesääntöjen, prosessien ja
koulutusten avulla.
Cargotecin hallituksella on kokonaisvastuu ei-taloudellisista
asioista. Vastuullisuus on Cargotecin liiketoimintastrategian
olennainen osa, joten hallitus käsittelee ei-taloudellisia
kysymyksiä strategian tarkastelun yhteydessä ja vähintään
kerran vuodessa erillisenä aiheena. Hallitus vahvistaa
Cargotecin strategian ja seuraa sen täytäntöönpanoa. Näin
ollen hallitus myös vahvistaa Cargotecin johdon tavan
hoitaa muut kuin taloudelliset asiat sekä hyväksyy yhtiön
ei-taloudelliset tavoitteet ja seuraa niiden toteutumista. Ylin
vastuu on hallituksen puheenjohtajalla, koska hän johtaa
hallituksen strategiakeskusteluja.
Cargotecin johtoryhmä ja liiketoiminta-alueiden johtoryhmät
tarkastelevat muita kuin taloudellisia asioita kullekin ei-
taloudelliselle teemalle asetettujen raportointiaikataulujen
mukaisesti. Muiden kuin taloudellisten tavoitteiden
asettamista ja toteuttamista tukevat keskeiset
konsernitoiminnot ovat vastuullisuus (mukaan lukien
ympäristö- ja turvallisuusjohtaminen), henkilöstöhallinto,
eettisyys ja säännöstenmukaisuus, lakiasiat, hankinnat,
tutkimus ja kehitys ja strategia. Lisätietoja ei-taloudellisten
asioiden hallintoperiaatteista on saatavilla taloudellisen
katsauksen sisältämästä hallinto- ja ohjausjärjestelmää
koskevasta selvityksestä ja Cargotecin vuoden 2020
vuosikatsauksesta.
Cargotecin johtoryhmä käsittelee vastuullisuusasioita
vähintään kahdesti vuodessa ja hyväksyy konsernitason
vastuullisuustavoitteet. Johtoryhmässä vastuullisuusasioista
vastaa Cargotecin viestintäjohtaja, ja hän raportoi aiheesta
toimitusjohtajalle. Toimitusjohtaja vastaa yhdessä Cargotecin